Rakennustyöt käynnissä

Oulun Rauhanyhdistyksen nykyinen toimitalo on otettu käyttöön vuonna 1982, ja se tarvitsee monia toiminnallisia ja teknisiä korjauksia. Maaliskuussa 2010 aloitettiin kiinteistön korjaus- ja laajennustyöt. Suunitelmien mukaan rakennus voidaan ottaa käyttöön kevään 2011 aikana, kun sisätyöt valmistuvat. Työt rakennuksen ulkopuolella jatkuvat kesään 2011 saakka.

Rakennustyöt aloitettiin tyhjentämällä toimitalo irtokalusteista, ja työ valmistui huhtikuun alkuun mennessä. Erityistä huolellisuutta vaati salin etuosan taideteoksen irrottaminen ja pakkaaminen varastointia varten. Myös urkujen purkutyö vaati ammattimaista otetta, sillä ne saavat uuden paikan Kuusamon rauhanyhdistyksellä. 

Rakennuksen purkutyöt päästiin aloittamaan heti tyhjennyksen jälkeen. Ensimmäisenä purettiin talonmiehen asunto sekä ykköspuolen eteinen ja kahvio. Purkutyöt valmistuivat suunnitelman mukaan toukokuun aikana. Rakennusliike on aloittanut maanrakennus- ja uudisrakennustyöt.

Osa rakentamisesta ja kunnostuksesta tehdään talkootyönä ja niihin tarvitaan työvoimaa. Lisätietoja talkoista. 

 

Tiedotteita (pdf)  
Hankkeen valmisteluvaiheita Tilannekatsaus 13.3.2010
   
Valokuvia  
Havainnekuvia Valmistelutöitä
Toukokuu: Purkutyöt Kesäkuu: Perustukset           
Heinäkuu: Pilarit ja
talonmiehen asunnon runko
Elokuu: Kattopalkkien
ja vesikaton asennus